Paris is always a good idea

Ihan liian kauan aikaa kulunut siitä, kun olen viimeksi ehtinyt kirjoittamaan tänne blogiin. Tuntuu, että päivät ovat täyttyneet opiskelulla ja ne pienet hetket, jotka olen onnistunut ottamaan vapaaksi, olen pyhittänyt kavereiden näkemislle. Aluksi luulin, että tämä kevät olisi opiskelujen kannalta rennompi kuin stressin täyteinen syksy, mutta kuinka väärässä voi ihminen ollakaan. Onneksi kesä lähestyy kovaa vauhtia ja asioita pystyy jo raksittamaan pois tehtävälistalta.

Nyt kuitenkin pieni paluu sateiseen Pariisiin. Otimme maaliskuussa suunnaksemme Pariisin, jossa meitä odotti vaihtovuottaan viettävä ystävä. Onnistuin nappaamaan viikon vapaaksi kiireisestä aikataulustani ja vietettiin aikaa kierrellen ympäri Pariisin katuja. Itselleni tämä oli ensimmäinen kerta Pariisissa, joten kaupungin jo tuntevat ystäväni saivat toimia matkaoppaina. Totta kai kierrettiin tärkeimmät nähtyvvydet kuten Eiffel, Louvre ja Notre Dame. Niiden lisäksi mulle oli tärkeää päästä vain kävelemään ympäriinsä ja nähdä ja kokea Pariisiin tunnelmaa. Vaikka metrot ovat todella käteviä ja niitä tulee ulkomailla vieraillessa käytettyä tosi paljon, niin mä olen se henkilö, kuka mieluummin kävelee paikasta a paikkaan b. Sillä tapaa kokee ja näkee paljon enemmän! Me oltais esimerkiksi yksi aamu voitu ottaa metro suoraan kaverin kämpältä aamupalapaikan nurkille, mutta päätettiinkin kävellä. Kumpikaan meistä ei omista kovinkaan vahvaa suuntavaistoa, joten saatettiin tehdä matkan aikana muutama väärä käännös. Vaikka matkaan meni tuplasti sen mitä piti, niin ainakin nähtiin katuja, joita muuten ei olisi tullut ollenkaan nähtyä. Ja paikalle päästessä aamupala kyllä maittoi! 

Pari sanaa ujoudesta

Olen huomannut, että ihmisillä menee usein sanat "ujo" ja "introvertti" sekaisin. Ujous ei välttämättä tarkoita tarvetta viettää aikaa omassa rauhassa ja introverttius ei tarkoita, etteikö uskaltaisi puhua ja sosialisoitua ihmisten kanssa. Päinvastoin! Introvertti voi olla vaikka kuinka sosiaalinen henkilö, joka nauttii keskustelusta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Tämän vastapainona introvertti kaipaa omaa tilaa. Koti-ilta sen sijaan, että lähtisi istumaan kavereiden kanssa iltaa, rauhallinen ympäristö sen sijaan, että häly saartaa joka puolelta. Ujo ihminen taas voi kaivata kaikkea sitä menoa ja hälyä, mutta ei välttämättä uskalla ottaa tarvittavaa kontaktia toiseen ihmiseen. Ujolle ihmiselle vieraaseen ihmiseen tutustuminen voi tuntua hankalalta, vaikka se olisikin asia, jonka kovasti haluaisi tehdä. Minä olen molempia. Ujo ja intorvertti. Tai ainakin olin vielä muutama vuosi sitten. Nyt ehkä voisin kutsua itseäni pikemminkin ujohkoksi, ekstrovertihtavaksi introvertiksi. Sanahirviöt kunniaan.

Olen kasvanut viimeisten vuosien aikana aivan älyttömästi. Ja tuntuu, että jokainen, joka on tuntenut minut vähintään lukiosta saakka, voisi sanoa samaa. Vielä nuorempana minun oli todella vaikea saada suutani auki missään tilanteessa. Vaikka kuinka olisin halunnut osallistua koulun käytävillä keskusteluun, jutella niitä näitä myyjille tai edes tervehtiä bussikuskia, niin pelkkä ajatus siitä tuntui ihan mahdottomalta. Elin omassa pienessä "vankilassani", jonka olin onnistunut ujoudellani rakentamaan. Halusin vaan ulos, halusin niin paljon olla se rohkea ja sosiaalinen tyttö, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Joten, se tarkoitti sitä, että jotain piti muuttaa.

Yksi suurimmista herätyksistä jonka sain, oli hieman täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen. Törmäsin vanhaan luokkalaiseeni baarissa ja juteltiin hetken aikaa ja päiviteltiin kuulumisia. Lopulta kun molemmat olivat taas lähdössä omille teilleen hän sanoi minulle, että vaikutan nykyään aivan eri henkilöltä. Paljon rohkeammalta, ja kaikki se ujous, joka paistoi minusta ennen niin selkeästi, on täysin poissa. Se jotenkin pysäytti. Jännä, miten joku noinkin ohimennen heitetty lausahdus voi jäädä niin selkeästi omaan mieleen. Ja tästä kehityksestä olen ylpeä. Olen tehnyt sen eteen aivan hurjasti töitä, poistunut jatkuvasti mukavuusalueeltani ja haastanut itseäni. Eihän se aina helppoa ole ollut ja välillä on tullut eteen tilanteita, kun haluaisi poistua nopeasti takavasemmalle. Kuitenkin se on ollut sen arvoista. Nykyään bussikuskin tervehdys tulee kuin itsestään, uusiin ihmisiin tutustuminen on hauskaa ja small talk myyjän kanssa ei aiheuta enää pulssin kohoamista. Rohkeuden kasvattaminen on myös kohottanut omaa itsetuntoa ja siinä samassa luottamus omiin kykyihin ja taitoihin on noussut. Valehtelisin jos väittäisin (lukeeko kukaan muu ton lauseen aina sen laulun tahtiin? :D), että uhkun tällä hetkellä rohkeutta tehdä mitä vaan ja mikään sosiaalinen tilanne ei hätkäytä minua. Ehei, ei lähelläkään. Töitä oman itsensä kanssa on tehtävänä vielä ihan hurjasti. Mutta tärkeintä on, että tämän tiedostaa ja matka on aloitettu. Pienikin edistys on edistys ja takapakkeja ei saa pelätä. Jokaisella on itsessään jotain kehittämisen kohteita. Olisi huolestuttavaa, jos joku sanoisi olevansa täysin täydellinen ja valmis. Aina kaikessa voi kehittyä ja parantaa. Ja tämä on ollut minulle lohduttava ajatus! Kaikilla on haasteensa itsensä kanssa, ja tämä on minun. Mutta en anna sen pysäyttää minua.

Mitä sitten tulee introverttiuteen. Olen vieläkin ehdottomasti niitä ihmisiä, jotka nauttivat hiljaisesta illasta hyvän kirjan tai elokuvan parissa. Kiireisen viikon keskellä tarvitsen omaa aikaa tai alan käydä aivan ylikierroksilla ja keskittymisestä tulee mahdotona. Ylipäätään arvostan hiljaisuutta ja rauhaa hirveästi. Kuitenkin tämän vastapainona olen oppinut nauttimaan ajan viettämisestä ihmisten kanssa, erilaisista tapahtumista ja uusista kasvoista. Olen oppinut, että yhdessäkin voi olla yksin. Tuntuu, että olen saavuttanut omassa elämässäni tasapainon sosiaalisuuden tarpeen kanssa. En kuitenkaan koe tarvetta lokeroida ihmisiä mihinkään tiettyyn boksiin (koskien ihan kaikkea), joten elämäni toimii ilman sen suurempia nimikkeitä. Ei kenenkään elämää hetkauta, jos sanon olevani jotain introvertin ja ekstrovertin väliltä. Kaikki me ollaan sekoitus erilaisia persoonallisuuspiirteitä. Ja hyvä niin. Kuinka tylsää olisikaan olla aina vaan yksi tietynlainen tyyppi?

Elämä puhelimen linssin läpi

Aivan täydellinen pakkassää, joten päätettiin tyttöjen kanssa lähteä kävelylle. Päädyttiin pienen kiertelyn jälkeen yliopistonrantaan meren jäälle kävelemään. Vaikka kuinka odotan jo kevättä ja lämpöä, niin aurinko ja jalkojen alla narskuva lumi saa kyllä hyvälle tuulelle! || Päätettiin perjantain kunniaksi mennä Sweet Vaasaan kahvittelemaan. Itse en ollut vielä tämän vuoden puolella sinne ehtinyt, joten houkuttelin tytöt seurakseni. Jos ikinä joku teistä miettii Vaasassa käydessään, että mihin kahvilaan kannattaa suunnata, niin voin sydämellisesti suositella kyseistä paikkaa! 

Ystävänpäivänä järjestettiin meidän perinteinen ystävänpäiväbrunssi. Tai no, kun sanon perinteinen, niin tarkoitan, että toista kertaa järjestettävä :D Mutta näin vasta toista vuotta Vaasassa asuvina, voidaan kutsua sitä perinteeksi. Viime vuonna tarjolla oli täytettyjä croissantteja ja pannukakkuja ja tänä vuonna avokado toasteja ja smoothie bowlit. Täytyy kyllä sanoa, että ei olisi voinut päivä alkaa paremmin! || Osallistuttiin kolmatta vuotta peräkkäin ystävien kanssa Tampereella järjestettävään opiskelijatapahtumaan, Akateemisen Kyykän MM-kisoihin. Kyykässä ideana on heittää kuvassa näkyvää puukapulaa eli karttua vastapuolen kyykkiä päin, tavoitteena saada mahdollisimman moni pelirajojen ulkopuolelle. Meillä on joka vuosi ollut aivan super hauskaa, vaikka ei ollakaan alkukarsintoja pidemmälle koskaan päästy haha.

Reippaina lähdettiin Telman kanssa valokuvailemaan ulos, sillä oli niin kaunis keli. Loppujen lopuksi oli kuitenkin niin kylmä, että parin hassun kuvan jälkeen molemmat oltiin niin jäässä, että kuvailuista ei tullut yhtään mitään. Saldo olikin sitten kaksi onnistunutta kuvaa Telmasta ja nolla minusta. Päätettiin vain kävellä kaupan kautta kotiin tekemään pizzaa. || Vaasassa on lähiaikoina ollut paljon kauniita talvipäiviä. Täytyy kyllä sanoa, että se on ihan totta, että meillä on Suomen kaunein kampus!  

Olen todella huono kantamaan kameraa mukana ja vaikka joskus se saattaisikin löytyä laukusta, niin harmittavan usein se myös jää sinne. Puhelimella sen sijaan tulee otettua kuvia aika paljonkin! Onneksi tulee, sillä niistä saa hyvin välitettyä arjen ja onpahan paljon muistoja, joita selailla läpi aina silloin tällöin. 

Another Part of London

No nyt niitä loppuja Lontoon kuvia! Viimeisenä kokonaisena päivänä lähdettiin kiertelemään Camden Townia. Mulle kyseinen paikka on jo pitkään ollut sellainen alue, jolla haluan Lontoossa käydessäni vierailla. Jostain syystä se on kuitenkin aina jäänyt. Nyt taas tilaisuuden koittaessa halusin käydä itse katsastamassa Camdenin kuuluisat kadut ja kojut. Kierreltiin hetkinen ympäri Camden Marketia ja se oli aikalailla täysin sellainen kuin kuvittelinkin. Jos jonkinnäköisiä tavaroita myynnissä ja ihmisiä laidasta laitaan. Yritettiin myös saada muistoksi itsellemme kuva photoboothissa, kuten viime Lontoon reissullakin, mutta molemmat yritykset epäonnistuivat ihan täysin. Se ensimmäinen välähdys aina yllättää ja ihan kuin pientä koppia ei olisi suunniteltu neljälle ihmiselle ja hatulle hah. Camdenista jatkettiin matkaa Primrose Hillille, josta huonon sään takia maisemat eivät olleet ihan niin hulppeat kuin ne normaalisti olisivat. No laitettiin siinä sitten oma mielikuvitus töihin ja kuviteltiin miltä Lontoo olisi näyttänyt aurinkoisella säällä. Vaikka tämän matkan tarkoituksena ei ollutkaan shoppailla, niin illalla pyörähdettiin vielä Oxford Streetillä katselemassa menoa ja käväistiin muutamassa liikkeessä. Lyhyt, mutta ihana reissu Lontooseen. Ja jälleen kerran jätin palan sydäntäni sinne.

Auringonlaskuja metsästämässä

Loppujen Lontoon kuvien vielä ollessa editoimatta, päätin tähän väliin heittää tänne kuvia meidän itsenäisyyspäivän kävelyltä. Kaiken sen harmauden keskelle saatiin yksi aivan upea päivä, jolloin aurinko paistoi ja pikkupakkanen sai lumen narskumaan ihanasti. Päätettiin silloin ystävien kanssa lähteä metsästämään auringonlaskua, koska tiedettiin sen olevan upea. Täällä Vaasassa saa usein aurinkoisina päivinä nauttia kauniista auringonlaskuista. Seisoskeltiin varmaan reilu puoli tuntia rannalla ja seurattiin miten taivas vaihtui sinisestä vaaleanpunertavaksi ja vielä upean oranssiksi. Siinä vaiheessa kun sormet ja varpaat alkoivat olla jo aika kohmeessa, suunnattiin sisälle lämmittelemään glökimukien äärelle. 

Varsinkin tosta yhdestä kuvasta huomaa hyvin, kuinka auringonpaiste saa mun hiukset loistamaan ihan punaisina! Kaikki oma punapigmentti on lopulta puskenut aina läpi, vaikka kuinka on värjännyt hiuksia kylmän sävyisiksi ja tummanruskeiksi. Hieman nuorempana hiusten ollessa vaaleampaa sävyä, muutuin yhtenä kesänä täysin punapääksi! Nämä kutrit omaavat siis aivan oman tahdon. Nyt olenkin päättänyt lopettaa ainakin joksikin aikaa hiusten värjäyksen ja katsoa, josko oman hiusvärin kanssa oppisi elämään. Onneksi ero nykyisen värin ja oman värin välillä ei ole kovin suuri! Onko teillä kokemusta siitä, että on vuosien värjäyksen jälkeen päättänyt siirtyä takaisin omaan väriin? 

It's London Baby

Voiko tuleva vuosi olla millään tapaa huono, jos se alkaa reissulla Lontooseen? Meidän lento lähti tiistaina aamulla kohti Gatwickin lentokenttää ja laskeutumisen jälkeen suunnattiin seikkailemaan Lontoon junilla ja metroilla. Ja aika seikkailu se olikin, sillä nyt voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että viisi laukkua ja neljä ihmistä ei ehkä ole paras yhtälö liukuportaiden, pienten porttien ja ruuhkaisten metrojen keskellä. Mutta selvittiin koko porukka hotellille, ehkä muutama mustelma rikkaampina.
Reissun tärkeimpänä tarkoituksena oli käydä kyläilemässä Lontoossa asuvan kaverin luona ja viettää pitkästä aikaa muutama päivä yhdessä. Kunnon terapiaistunto, kun kaikki päivittää kilpaa kuulumisia ja puhutaan syvällisiä aamuyöhön asti, haha. Erittäin kätevää on myös, kun edes yksi seurueesta tietää miten hommat toimii, missä päin kaikki sijaitsee ja missä kannattaa käydä. Säästää paljon ylimääräiseltä stressiltä.
Ei tälläkään reissulla kuitenkaan kommelluksilta vältytty. Meillä tuppaa olemaan aina Lontoossa ongelmia joukkoliikenteen kanssa. Viimeksi yksi meistä jäi bussin kyydistä, sillä bussikuski ilmeisesti päätti, että ovet on hyvä sulkea yllättäen kahden ihmisen välistä. Tällä kertaa vuorossa olikin sitten metro. Siinähän sitten seisoskeltiin eri metropysäkeillä ja mietitiin, että mitäs nyt tehdään. Toiseen ei saa yhteyttä ja ei viitsi lähteä seikkailemaan metropysäkkien välillä, koska kuitenkin mennään ristiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin, saatiin porukka kasaan ja päästiin syömään.
Kahden ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului kävelyä ympäri Notting Hillia (käytiin elokuvasta tutussa kirjakaupassa!), Afternoon Tea The Ritz London Hotellissa, pyörähdys muutamassa kaupassa ja hieman pyöriskelyä Kensingtonissa, jossa meidän hotellikin sijaitsi. Vielä on luvassa toinen postaus Lontoosta, sillä kaikkia kuvia en tähän yhteen pötköön viitsinyt laittaa.

Vuosi paketissa

2017, olipa vuosi. Yhden vuoden aikana ehti tapahtua niin paljon asioita. Tuntuu kuin viime talvesta olisi jo ikuisuus, sillä tähän väliin on mahtunut kaikenlaista. No, mitä kaikkea vuoteen 2017 sitten oikein kuului; 

Matkustusta niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Viime vuoden aikana reissut eivät ulottuneet Tallinnaa ja Tukholmaa pidemmälle, mutta tänä vuonna sekin asia korjataan. Näissä kahdessa kaupungissa on kuitenkin aina välillä ihana käydä ottamassa etäisyyttä arkeen ja katselemassa uusia ympäristöjä. Suomessa tuli käytyä niin Rovaniemellä, Porvoossa kuin Helsingissäkin. 

Ensimmäinen tatuointini. Pitkän pohdinnan ja rohkeuden keräämisen jälkeen, varattiin ystävän kanssa tatuointiaika. Nyt kylkeä koristaa itselle rakas tatuointi, josta en voisi olla tyytyväisempi.

Neljäs huvipuistokesä. Oon onnellinen siitä, että mulla on ollut viimeisen neljän vuoden ajan maailman paras kesätyöpaikka, jossa viihtyy vuodesta toiseen. Mun kesään on aina kuulunut paljon töitä, kavereita ja hauskanpitoa. 

Keikkoja. Rakastan keikoilla käyntiä! Viime vuonna keikkareissuihin kuului ainakin Bastille, Hurts, Robbie Williams, The Weeknd sekä Pasan, Kauriinmetsästäjien ja Gasellien yhteiskeikka.

Opiskelua ja opiskelijabileitä. Viime vuoteen kuului niin fuksivuoden päätös kuin toisen vuoden aloitus. Ensimmäisen opiskelijavapun vietin lähes kokonaan töissä, mutta haalareita ehti käyttää loppuvuoden aikana ihan riittämiin. Parasta on ollut kuitenkin huomata, kuinka on päätynyt juuri itselle oikealle alalle. 

Ystäviä. Jos jokin on tehnyt tästä vuodesta mahtavan, niin se on kaikki ihmiset mun elämässä. Uudet ja vanhat ystävät, työkaverit, opiskelukaverit ja uudet tuttavuudet. Näiden ihmisten kanssa on saanut kokea vaikka mitä. 

2017 oli samaan aikaan upea mutta paikoin myös haastava. Kaiken kaikkiaan, näin taaksepäin katsoessa, vuosi oli todella kokemusrikas. Toivottavasti vuodesta 2018 tulee vähintäänkin yhtä hyvä! Nyt on jo ainakin tiedossa paljon ihania suunnitelmia ja uusia seikkailuja.