11.10.2017

Pitkästä Aikaa

Näyttökuva 2017-10-11 kello 20.14.24

Pitkästä aikaa taas! Mulla on ollut jotenkin niin kiireinen syksy, että hyvä kun on henkeä ehtinyt väliin vetää. Viimeksi taisin kirjoitella, että opiskelut eivät ole vielä päässeet aivan kunnolla käyntiin. No, sieltähän ne rymähtivät päälle oikein voimalla, vähän niin kuin aavistelinkin. Tässä on nyt muutama viikko deadlinea deadlinen perään, mutta sitten helpottaa ainakin hetkeksi. Onneksi opiskelu on aina ollut mieluisaa puuhaa, vaikka välillä vähän puuduttaakin, niin ei tämä onneksi pakkopullalta maistu. Ja onneksi on ihanat ystävät ympärillä, joiden luokse voi aina paeta juomaan kupin teetä! Opiskeluiden lisäksi joka viikolle olisi jos jonkinlaisia kissanristiäisiä ja opiskelijarientoja, joissa olen koittanut käydä parhaan jaksamisen mukaan. Kiirettä siis pitää, mutta tämä syksy on kyllä ollut vähintään yhtä huippu kuin edeltäjänsäkin!

Syksyn sateet ja kylmyyskin iskivät aivan yllättäen. Olen vielä sitkeästi yrittänyt kulkea farkkutakki päällä kaulahuiviin kääriytyneenä, mutta ehkä täytyy myöntyä siihen, että meidän yhteiselo jatkuu taas kevään puolella. Nyt vain odotan niitä aurinkoisia kirpsakoita syyspäiviä, sillä ne ovat mielestäni yksi parahaista asioista Suomen vuodenajoissa. Tähän asti ne ovat kyllä jääneet sateiden jalkoihin, mutta pysyn optimistisena, että niitä saadaan vielä kokea runsaasti ennen talven tuloa. 

Nyt on taas suunta kohti Tamperetta ja töitä. Ihan hyvää vaihtelua palaata tuttuun ja turvalliseen työpaikkaan hääräilemään vielä hetkeksi näin syksynkin puolella. Toivottavasti onnistun nyt jatkossa raivaamaan kalenteristani paremmin aikaa tälle blogin kirjoittamiselle. Kovasti ainakin yritän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti