27.2.2017

Lately

P2200018

Tämä kuukausi on kyllä ollut aikamoinen! Melkeinpä jokainen viikonloppu on tullut vietettyä eri kaupungissa, erilaisten tapahtumien sun muiden kissanristiäisten parissa. Sen päälle arkikin on ollut aika kiireistä. Vaikka on saanut olla menemässä pää kolmantena jalkana kaupungista ja tapahtumasta toiseen, en vaihtaisi silti sekuntiakaan! Mahtavia muistoja ja ihania hetkiä ystävien kanssa on kertynyt vaikka millä mitalla. Myöhään eilen illalla palattiin Rovaniemeltä takaisin Vaasaan. Tehtiin pieni viikonloppureissu Rolloon juhlistamaan yhden ystävän syntymäpäiviä ja ottamaan osaa Pohjois-Suomen suurimpaan opiskelijatapahtumaan, Poronkusemaan. Eikä meidän viikonloppu tietenkään siihen päättynyt, vaan juna-asemalta suunnattiin suoraan katsomaan Oscareita. Tämä päivä on mennyt hieman väsyneissä tunnelmissa ja yöunet tulee todellakin enemmän kuin tarpeeseen. Seuraavan parin päivän suunnitelmiin kuuluu vain ja ainoastaan rentoa tekemistä!

On ollut muuten ihana huomata, että tänne on eksynyt uusia lukijoita ja viime postaus herätti teissä paljon mielipiteitä! Jokainen uusi lukija ja kommenti saa aina hymyn huulille!
  P2130003P2130008 P2200017

20.2.2017

Phone Pics

Näyttökuva 2017-02-20 kello 14.05.40 Näyttökuva 2017-02-20 kello 13.57.54

En varmasti ole ainoa, kenen tulee otettua puhelimella paljon enemmän kuvia kuin kameralla. Puhelin kulkee aina mukana ja se on helppo kaivaa nopeasti taskusta pikaisen kuvan ottamista varten. Instagramia ja Snapchattiakin tulee päivitettyä suhteelisen ahkerasti, juurikin sen takia, että tällaisella helppojen ja esteettisten kuvien rakastajalla on iPhonen kameran rulla täynnä kaiken maailman otoksia. Mielelläni tänne bloginkin puolelle aina välillä päivittelen juurikin näitä puhelimella otettuja kuvia. Jos teitä kiinnostaa ottaa meitsin Instgram seurantaan, niin löydyn sieltä nimimerkillä @sannimatilda!

17.2.2017

Roasted Veggie Salad

P1292092 Selailtiin ystävien kanssa erilaisia ruokasivustoja, tarkoituksena löytää jotain kokattavaa. Buzzfeedtasty:n Instagram-sivuilla törmäsimme 
Roasted Veggie Salad ohjeeseen. Tämä sopi meille kuin nenä päähän, sillä tykätään kaikki syödä aika kasvisruokapainoitteisesti. Mitä
  tämän ruoan valmistukseen sitten tarvitsee: 

 1 paprika 
1 bataatti 
1 punasipuli 
ruusukaaleja 
1 tl oreganoa
 1 tl suolaa
 1 tl pippuria
 1 rkl oliiviöljyä
 pinaattia

 kastike:
 3 rkl oliiviöljyä
 2 rkl balsamietikkaa
 1 tl vaahterasiirappia

 Ensimmäiseksi laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sen jälkeen pilko kaikki vihannekset, pinaattia lukuunottamatta, ja laita ne suureen kulhoon. Lisää kaikki mausteet ja sekoita. Tämän jälkeen vihannekset levitetään leivinpaperin päälle uunipellille ja paistetaan uunissa 40 minuuttia. Itse kääntelin vihanneksia muutaman kerran niiden ollessa uunissa. 
 Vihannesten ollessa uunissa, valmista kastike ja voit jo valmiiksi asetella lautaselle pinaattia. Sitten vain kasaamaan omaa annosta! Vaikka ohjeessa ei mainittu fetaa, päätettiin me lisätä sitä vielä päälle. P1292100 P1292119 P1292124 P1292131

10.2.2017

Outfit

IMG_0008
Huh huh kun tuntuu taas pakkaset hetken tauon jälkeen pistäviltä! Tai eihän nuo vielä pahoja pakkaslukemia ole, mutta viime viikkojen
aikana ehti tottua jo melkeinpä keväiseen keliin. Mutta on se kevätkin onneksi ihan nurkan takana. Kuinka ihanalta tuntukaan, kun
auringon paistaessa pystyy jo tuntemaan sen lämmön ja aamulla herätessä aurinko on usein jo noussut. Oikein hymyilyttää pelkkä
ajatus! Ah ja ne pisamat, tulkaa jo takaisin!  

Tuntuu, että näin talven loppupuolella inspiraatio pukeutumisen suhteen on todella vähissä. Samoja neuleita ja talvitakkeja on nyt
tullut katseltua useampi kuukausi ja tässä vaiheessa tekisi jo mieli vetää nahka- tai farkkutakki päälle ja lähteä ulos nilkat paljaina!
Mutta kuten sanottu, niin kohta, kohta... Sitä kevättä odotellessa, oikein aurinkoista ja ihanaa helmikuista viikonloppua kaikille! 
BeFunky Collage

3.2.2017

Home Details

P1282071 Opiskelujen alkaminen Vaasassa tarkoitti mulle myös sitä, että muutto ensimmäiseen omaan asuntoon on edessä.Välivuosien aikana tuntui 
vielä ihan luontevalta asua porukoiden luona, sillä en ikinä tiennyt tulisiko syksyllä lähtö toiseen kaupunkiin. Ja saihan siinä totta kai 
säästöjä kerrytettyä. Mulle oli aina ihan selvää, että haluaisin asua yksin omassa pienessä yksiössä, joten en edes lähtenyt etsimään 
soluasuntoja tai muita vastaavia. Ja oonkin nyt niin rakastunut tähän mun pikkuiseen kämppääni. Kaiken lisäksi täällä Vaasassa on 
ihanaa se, että asuitpa sitten keskustan tuntumassa tai Palosaarella, niin kävellen tai pyörällä pystyy kulkemaan melkeinpä kaikkialle 
minne on tarvis. Joten jos joku miettii tänne muuttamista, niin asunnon sijainnin suhteen on turha stressata sen suurempia!

 Mun kämpän sisutus on aika yksinkertaista ja mustavalkoista. Vähän niinkuin mun pukeutumistyylinikin. Tykkään siitä, että kaikki sopii sävyiltään ja tyyliltään täysin saumattomasti yhteen. Ja nyt kun sain vihdoin hankittua kasvejakin, niin ne toimii tuon viinipullosta tehdyn 
kynttilän kanssa pieninä väripilkkuina. Jos jotain haluaisin tästä asunnosta muuttaa, niin sen, että saisin jotenkin mahdutettua tänne 
sohvan! Mutta toisaalta ajaa sänkykin saman asian. Eikä mulla ole täällä telkkariakaan, vaan omalla läppärillä on hyvin pärjätty tää aika. 

 Voisin joskus tehdä postauksen ensimmäistä kertaa omilleen muuttamisesta, sillä varmasti se on monilla erityisesti syksyllä edessä 
opiskelujen alkaessa! P1282075 P1282040 (1) P1282050 P1282068 P1282056 P1282059

2.2.2017

The Start

Heippa! Ihan ensinnäkin tervetuloa mun blogiini. Mun nimi on Sanni ja oon 21-vuotias, kuten kaikki nokkelat tuosta sivupalkista varmaan ovat pystyneet päättelemäänkin. Alun perin oon Mansen mimmejä, mutta viime syksynä muutin Vaasaan opiskelemaan viestintää Vaasan yliopistossa. Oon kirjoitellut ennenkin blogia, noin neljän vuoden ajan vaihtelevalla intensiteetillä. Vaikka aina kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta oonkin nauttinut, niin jostain syystä välivuosien aikana blogi jäi muiden asioiden jalkoihin. Silti kirjoittamista jäi ikävä. Varsinkin nyt viestinnän opintojen alettua, oman blogin uudelleen perustaminen alkoi tuntua jälleen mielekkäältä idealta. Joten tässä sitä ollaan! Oma blogi vol. kaksi. Täällä tullaan varmaankin näkemään juttuja tyylistä, kirjoista, ruuanlaitosta ja totta kai sitä perinteistä lifestylea. Ja mielellään otan vastaan myös toiveita siitä, mitä täältä haluttaisiin lukea. Tavoitteena on keretä postailla mahdollisimman usein ja päästä oikein kunnolla kehittymään tässä hommassa. Koska tästä mä todellakin nautin! Joten klikkailkaapa itsenne lukijoiksi, jos yhtään kiinnostus heräsi!